torstai 28. joulukuuta 2017

Joulu 2017 meillä!

Moi!
Niin ne joulun pyhät taas hurahtivat ohi. Joulurauha jatkuu vielä Nuutinpäivään asti, mutta yleensä loppiaisena on viimeiset joulukoristeet kerätty pois:)
Kuusi oli tänä jouluna täydellinen. Olihan se saanut kasvaa vapaasti mökin päädyssä. Se on varmasti oravan istuttama, mutta rakas mieheni on sitä leikannut joka vuosi. Vuosikasvannaisten lyhentäminen tekee puusta tuuheamman:)
Jouluaatto valkeni lumisena ja aurinkoisena ja sillä oli todella piristävä vaikutus! Lunta satoi vielä pyhinä lisää, joten joulun tunnelma oli aito.

Joulusaunassa kävimme jo edellisenä päivänä, ettei ruokailu aina venyisi niin myöhäiseksi. Kaikki oli kunnossa jo aatonaattona, joten aattoaamu oli kerrankin rauhallinen. Päätin ,että toimin jatkossakin näin. Onhan tässä hösätty jo kymmeniä vuosia vielä aattonakin, varsinkin yrittäjäaikana.

Aattoa vietimme rauhallisesti suvun kesken. Vanhuksetkin jaksoivat vielä olla mukana, kiitos siitä! Suurimman ilon jouluun toivat lastenlapset, 1,5 vuotias Alex ja 3 kuukautinen Lucas :) Joulupukki ei kiireiltään ehtinyt vierailulle, mutta lahjat hän oli kuitenkin tuonut. Toivotaan, että ensi vuonna pukilla olisi aikaa enemmän:)
Muutama kuva joulustamme:



















Näihin tunnelmiin ja kuviin!

Mukavaa väliviikkoa kaikille!♥
Hanne

perjantai 24. marraskuuta 2017

Uusia elämyksiä...... Loft Espoo

Moikka!
Kolmen naisen kopla kokoontui taas viime perjantaina yhden meistä luokse  Helsinkiin. Oli jälleen mukava tavata ja nauttia ystävyydestä hyvän ruoan ja kuoharin merkeissä.
Perjantaina ajoimme Mankkaalle. Olin bongannut netistä, että palkitun Mondaytosundayhome-blogin pitäjä Päivi Lemström oli avannut uuden liikkeen Loft Espooseen. Sinne siis. Itseasiassa Loft Espoo olikin hyvä kompo erilaisia sisustusjuttuja.
Päivin liike Monday to Sunday  oli visuaalisesti erittäin ihana!
Liikkeestä löytyi kauniita puseroita ja housuja sekä pehmeitä kashmir-neuleita, pienesineitä,kauniita koreja,kynttilänjalkoja ja tietenkin mukana oli myös Päivin suunnittelemia monday To sunday keramiikkamalliston astioita. Luonnonmateriaalit ovat selvästi lähellä Päivin sydäntä. Itse ihastuin kapeisiin puupenkkeihin ja erilaisiin koreihin.

Päivin liikettä vastapäätä oli ihastuttava GardenLiving Viherstudio, puutarha Life-Style myymälä.
Tämän ihanuuden takana on Eva Wuite ja Kirsti Pentti, Mia Oksanen sekä Laura Talo.
Liikkeen valikoima poikkeaa perinteisestä kukkakaupasta, sillä kukkien ja ruukkujen lisäksi yritys tarjoaa maisema- ja pihasuunnittelua sekä vihersisustusta koteihin ja yrityksille.
Liikkeen miljöö ja esillelaitto oli upea.  Äärettömän ystävällinen Ewa kertoi, että he ovat ottaneet vaikutteita Hollannista, mistä uniikit tuotteetkin tulevat.

Sen lisäksi, että liike oli silmälle ilo, siellä sai nauttia rauhassa kahvia ja tutustua samalla alan kirjallisuuteen ja siellä tuoksui taivaalliselta:)
Ehdottomasti haluan sinne uudestaan. Nyt mukaan tarttui isot pinjankävyt, puuvillan oksa, ilmakasvit sekä tuoksuvia eucalyptusen oksia.
Kolmas liike Loft Espoossa oli sisustusliike Coutry White Oy 
Heidän tuotevalikoimaan kuuluu mm. Riviera Maison, Bastion Collection, Nicolas Vahe, Roomlight, Dash&Albert, Pomax sekä monet muut huolella valitut merkit, kuten Svaneforsin tekstiilit.



Lauantaina olimme Paasisalissa Lorna Byrneen- Enkelten Kosketus- tilaisuudessa 800 muun ihmisen joukossa. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja antoisa, mitä nyt tulkki vähän sekoili käännöksissään:) Lornahan kiertää Suomi 100 vuoden kunniaksi koko viikon ympäri maatamme. Viimeinen tilaisuus on Levillä 25.11.2017 Hullu Poro Areenalla. Tämän jälkeen Lornan perhe saapuu Leville ja he lomailevat ensi kertaa Suomen talvessa. Lornen rukous lumisesta lomasta on selvästi kuultu:)
 Paasisali on Helsingin työväentalossa eli Paasitornissa , joka on rakennustaiteellisesti ja   kulttuurihistoriallisesti arvokas kokous- sekä kongressikeskus. Mielestäni kaunis rakennus niin sisältä kuin ulkoa ja varsinkin näin iltavalaistuksessa.

              Puuvillaoksa löysi jo paikkansa kotona :)
Mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille!♥
Meillä on tiedossa silloin pienen pojan ristiäiset♥♥♥

lauantai 28. lokakuuta 2017

Maa valkoisena

Hei kaikille!
Kyllä oli eilen mukava herääminen, kun raotti verhoja ja maa oli valkoisenaan lunta. Ensilumessa on aina jotain taikaa. Mielikin virkistyy kerta heitolla, ainakin meikäläisellä:)
Pitkin päivää ripsutteli lisää ja kertyihän sitä ihan mukavasti.



Nuoskaluntahan se suurimmaksi osaksi oli ja pensaat  lakosivat maatamyöten kerta heitolla. Onneksi puut pysyivät nyt pystyssä.


Meillä on traditiona nauttia ensimmäiset glögit, kun ekan kerran lumi jää maahan. Poikkeusta ei tehty nytkää, vaan illan tummuessa nautimme höytyävää glögiä kynttilöiden loisteessa.Makupaloina oli pikkuleipiä ja suussasulavia marenkileivoksia. Marengin toin tuliaisena Porista.  Käsintehtyä marenkia valmisti vuodesta 1933  Annan Leipomo, mutta nyt omistajavaihdoksen myötä nimi on Annan Marenkileipomo. Kannattaa poiketa ostoksille, jos on sielläpäin, sillä se on taatusti hyvää ja säilyy uskomattoman kauan.







Mukavaa lauantai-illan jatkoa kaikille ♥