maanantai 19. elokuuta 2013

Tapahtuma

Pitkästä aikaa erilainen lauantai. Sain ympäripuhuttua tuon siipan Tampereelle soppaileen. No sääkin sopi siihen hommaan paremmin kuin mökkeilyyn. Vettä nimittäin tuli enemmän kuin Esterin p.....stä.
Hämeenpuistossa oli toistamiseen sisustus-antiikki- lifestyle tapahtuma. Koordinaattoreina olivat Virpi Kostiainen ja Mira Siurola. Ihanaa sisustustavaraa ja antiikkia oli myynnissä monessa kojussa. Ostin nyt vain kauniin sateenvarjon, kun omat jäi autoon:)
Söimme hyvät luomuhampurilaiset, joissa pihveinä oli Keinuhongan tilan naudanlihapihvit. Tila sijaitsee Päijät-Hämeessä Padasjoen Auttoisilla.  Tilalla sijaitsee myös sisustuspuoti Suvimarja lifestyle ja navettamarket.
 Ostettavaa olisi ollut enemmänkin, mutta budjetti ei nyt antanut periksi.
Mukavaa alkanutta viikkoa!

9 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia tavaroita.
    Hampparit maistus mullekin pitkästä aikaa.
    Pitääkin joku pv lähteä tutkimaan jotain kirppiksiä vaikka Lahden suunnalla.
    Hyvää uutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei seijastiina!
      Oli kyllä ihania tavaroita. Minun on tehnyt mieleni kauan noita valkoisia soppakulhoja, mutta 120€ hinta oli aika suolanen:)
      Niin ja varsinkin aidolla vastapaistetulla jauhelihapihvillä,nam.

      Kiitos samoin!

      Poista
  2. Voi että, täällä sinun blogissa on aina ihania kuvia. Se hämähäkki oli minullekin aivan uutta tietoa ja itse olisin väittänyt tarantellaksi! :D
    Hyi inhotus!

    Millainen kamera sinulla on? Kuvat ovat niin selkeitä.

    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellinen kiitos kauniista sanoistasi.
      Luontoillassa viimeviikolla puhuttiin vesihämähäkeistä ja ampiaishämäkäistä, ovat isoimpia meillä esiintyviä hämähäkkejä. Itse kyllä olisin veikannut jostain karannutta tarantellaa.

      Minulla on tosi vanha ihka tavallinen digikamera Canon IXUS 970 IS. Olen kyllä haaveillut järkkäristä, mutta en tiedä osaisko sillä kuvata ollenkaan. Täytyisi mennä jonnekin oppiin:)

      Ihanaa aurinkoista iltaa!

      Poista
    2. Meilläkin joku "parempi" digikamera, mutta kyllä sinun kuvat ovat silti selkeämpiä. Minäkin haaveilen järkkäristä, mutta ei ole tullut vielä ostettua.

      Poista
  3. Monenlaista ihanaa tarjolla... :)

    VastaaPoista
  4. Annappa Hanne minullekkin vinkkeijä, miten sait miehesi ylipuhuttua shoppailemaan...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irmastiina. Onneksi ilma oli niin sateinen. Se taisi edesauttaa minua. Annoin kyllä vaihtoehdonkin, että hän voi mennä mökille, mutta kaupunkin kiinnosti enemmän, hih.

      Poista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥