sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Onnellista aikaa

Rauhallista sunnuntaita kaikille. Vaikka taivas on harmaa ja ilma muutoinkin suruvoittoinen, mieleni on iloinen, kuin keväinen aurinko. Tuntuu, että on menossa ajanjakso, jolloin moni asia ratkeaa onnellisesti.

'Eilen olimme ystävämme 50- vuotis juhlissa. Väkeä oli paljon, mutta tunnelma oli kotoisen lämmin. Sellaisista tilaisuuksista jää ihanan miellyttävä tunne vielä pitkäksi aikaa. Noita kymmeniä juhlitaan nykyään tuttavapiirissä enenemässä määrin. Keskustelimme pöytäporukassa, miten ennen ihmiset ovat näyttäneet paljon iäkkäämmiltä täyttäessään viisikymmentä, kuin nykyään..Vai johtuuko se siitä, että itse ei huomaa vanhenemista, kun kaikki tutut vanhenee samaa tahtia.Tietenkin ennen, varsinkin maalaistalojen emännillä, oli töitä riittämiin, joten he eivät ehtineet huolehtimaan kunnostaan ja ulkonäöstään kuten nykyään naiset tekevät ja miksei myös miehet. Eikä siihen kiinnitetty silloin niin paljon huomiota, mitä tämän päivän lehdet ja muut tiedotusvälineet tekevät.

Tänään ystävättäreni soitti ja kertoi olevansa rakastunut korviaan myöten. Olen ikionnellinen hänen puolestaan. On kiva kuulla miten perhoset kutkuttelevat hänen vatsassaan. Ihanaa, että ankea jakso hänen elämässään on ohitse.

Olen myös iloinen mieheni tyttären ja hänen kumppaninsa uudesta asunnosta. Mukavaa, kun nuoret laittavat omaa pesää.

Lisäksi oma poikani on viikon verran ollut uudessa työssään ja on intoa piukassa.
Äitinikin ilmoitteli, että isäpuoleni saa vihdoin helpotusta vuosia jatkuneeseen vaivaan, joten kaikilla on kerrankin positiivista kerrottavaa.


Itse pidimme pienen viini-illan kotosalla, ulkosalla , kun ilma vielä suosi ulkona oloa. siitä pieni kuva, ettei mene ihan tarinoinniksi.


Mukavaa alkavaa viikkoa.
-Hanne_

7 kommenttia:

  1. Ihanan positiivinen juttu...hiukan romantiikkaakin ilmassa. Justiinsa samaa olen miettinyt itse, että ennen viiskymppiset ja kuuskymmpiset näyttivät niin vanhoilta...monilla ei ollut edes hampaita enää :) Että kait se on hiukan kiinni siitäkin, että maailma on mennyt iloisesti eteenpäin ja tuonut meille ikääntyville mahdollisuudet huolehtia itsestämmekin...ennen äidit huolehti vaan miehistään ja lapsistaan...kotieläimistään ja kotitöistään..ja riutuivat ja happanivat :)
    Onneksi toisin on nyt :)
    Mukavaa pyhäiltaa sinne
    tuksu

    VastaaPoista
  2. Kivoja asioita ja kuulumisia! Mukavaa, kun saa viettää kaikinpuolin onnellista aikaa :)
    Kivaa viikkoa toivottelen!!

    VastaaPoista
  3. on onnellista olla keski ikäinen:)
    lapset isoja , elämä mallillaan ja hyppäys pois oravan pyörästä ja aikaa itselle ja perheelle!
    minä ainakin nautin joka päivästä:)

    ison maalaistalon tyttönä sitä joutui tarttumaan töihin jo lapsena joten näitä helpompia aikaja osaa kyllä arvostaa!
    mukavaa että läheisilläsikin on asiat mallillaan<3

    aurinkoista uutta viikkoa!
    lämmin halaus,
    päivi

    VastaaPoista
  4. Ihanan tunnelmallinen kuva :) Bloggerissa jo kun näin sen niin heti tykästyin :)

    VastaaPoista
  5. Ihana onnellinen postaus.

    Oikein mukavaa ja onnellista uutta viikkoa sinulle

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille ihanille blogiystäville. Niin se vaan on, että tämä elämä on sekoitus iloa ja surua. Kun niitä on sopivassa suhteessa, elämästä nauttii täysillä.
    Täytyy oppia hyväksymään, että välillä mennään kohinalla alaspäin ja joskus ihanasti ylöspäin.

    VastaaPoista
  7. Hienoa Hanne, kiva lukea blogiasi ja katsella kauniita kuvia.
    Kauneutta tähän syksyn pimeyteen.
    Ritu

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥