tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pyhät mökillä

Hyvää pääsiäisen jälkeistä aikaa kaikille!
Huomasin  juuri, että bloginikin täytti maaliskuun lopussa neljä vuotta. Mihin tämä aika oikein juoksee? Kohta olisi aika arvonnan, sillä edellisestä on jo isotovi aikaa.

Istuskelen mökillä ulkosalla auringonpaisteessa  linnunlaulukonsertissa. Ekat aamukahvit ulkosalla on nautittu ja vapaapäivän sää näyttää lupaavalta. 
Pääsiäisen aikaan monissa blogeissa hehkuteltiin upeaa ilmaa, mutta täällä ylä- Pirkanmaalla oli yllättävän koleaa  ja taivas pilvessä. Eilen illalla aurinko näyttäytyi hetken ennen laskeutumistaan. Ei sää silti haitannut, sillä olin osan päivistä töissä ja puutarhahommia pystyy tekeen loistavasti pilviselläkin ilmalla.
Lopuksi pieni kollaasi meidän pääsiäistä mökillä. Uurastuksen puolelle se taisi mennä:)

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!♡

Hanne

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Puutarhamessuilla

Moips!
Tänään oli messupäivä. Ei , ei liity palmusunnuntaihin, vaan olimme Tampereella puutarhamessuilla.
No ei ollut ihan sitä mitä odotin. Kovin vähään on näytteille asettajat käyneet. >Johtuneeko tästä kiristyneestä taloustilanteesta vai mistä.
Samoja ulkolaisia sipuleita ja juurakoita oli myynnissä pilvin pimein, mutta kokemukset niistä ovat huonot aiemmilta vuosilta. Orvokkeja oli ja valtavia tulppaanikimmppuja 50 kpl/10€,  sekä hortenssioita, mutta en ostanut :)
Messut olivat Suurmessut eli sisälsivät puutarha-, kirja-, viini-, matkailu- ja bikemessut. Liekö tämä syy messujen mitättömyyteen.... ihmisiäkin oli vähän.
Suuri paino oli kaupunkiviljelyllä ja yhteisillä piha-alueilla, mutta kuvat puhukoon puolestaan:
Jukka Rintalan kauniit kankaat pääsevät oikeuksiin ihanissa kesäisissä kattauksissa:
Muutamia ihanasti sisustettuja puutarhamajoja oli esillä:
Trukkilavat olivat suuressa suosiossa:

Pieniä yksityiskohtia:

Kiva, kun jaksoitte olla mukana!
Rauhallista pääsiäisviikkoa!♥

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Mökkiviikonloppu

Heissan!
Tänään piti olla niin lämmin ja kaunis päivä, mutta olikin ihan mahdoton tuuli. Haravoinnista täällä mökillä ei tullut mitään, kun lehdet lentelivät minne sattuu. 
Maaliskuussa oli niin ihania päiviä, mutta nyt on kyllä ihan normaalit huhtikuun ilmat. Onneksi enää ei ole lunta kuin mökkitien kuusikkoisissa kohdissa.
Haimme mönkijällä pajuja järven rannasta. Melko lähellä rantaa oli jo kunnon railoja, kun vedenpinta on järvessä laskenut.  Enää ei ole jäälle mitään asiaa, vaikka rannat vielä kantavatkin. Hieman pelotti, että mönkkäri liukuu tuohon sulaan, kun jouduimme kääntyyn takaisin. Vaikka olimmekin melko rannassa, niin siinä on yllättävän syvää ja jään reuna on liukas.









Vähän tuli laitettua pääsiäistä pihalle, vaikka pyhät saattavat mennä töissä :)

Ps. Tabletilla otetut kuvat ovat hieman oudon mallisia, mutta nyt en jaksanu niitä muokata.

Mukavaa 5:ttä paastonajan sunnuntaita kaikille!